Karstulan Kiva esittää

Suojan Elokuvat

Ladataan sivua
Valikko

Hymyilevä mies

K-7/4 1 t 33 min Draama, kotimainen
Näytökset perjantaina 2.9.2016. alkaen.
Ohjaaja: Juho Kuosmanen
Pääosissa: Jarkko Lahti, Oona Airola, Eero Milonoff

Suomen Oscar-ehdokkaaksi valittu Hymyilevä mies on tositapahtumien innoittama elokuva Olli Mäestä (Jarkko Lahti), jolla on edessään elämänsä tilaisuus. Hän ottelee kahden viikon kuluttua maailmanmestaruudesta Olympiastadionilla. Ottelu on ensimmäinen ammattilaisnyrkkeilyn suurtapahtuma Suomessa ja Ollin ystävä Elis Ask (Eero Milonoff), itsekin aikoinaan menestyksekäs nyrkkeilijä ja nyttemmin valmentaja, on tehnyt kaikkensa saadakseen MM-ottelun Suomeen: Olli joutuu ottelemaan normaalia alemmassa painoluokassa, ja stadionin katsomo pitää saada täyteen kulujen kattamiseksi. Kaikki on kiinni Ollista.

Mutta Ollilla on ongelma. Kesken intensiivisimmän harjoittelukauden hän oivaltaa rakastuneensa palavasti Raijaan (Oona Airola). Keskiyön auringon maaseutumaisemista Helsingin kiireiseen vilinään joutuva Olli olisi mieluummin Raijan kanssa kuin jatkuvan harjoittelun lisäksi juttelemassa sponsorien kanssa ja esiintymässä kisavalmisteluja taltioivalle kuvausryhmälle.

Olli Mäki otteli ensimmäisenä suomalaisena nyrkkeilyn maailmanmestaruudesta Helsingin Olympiastadionilla vuonna 1962. Hän hävisi lopulta ottelun tyrmäyksellä täyden olympiastadionin edessä. Mäen mukaan se oli kuitenkin hänen elämänsä onnellisin päivä. Hymyilevä mies on sydämellinen ja leikkisä tarina epäonnistumisen taidosta ja onnen tavoittelemisesta; miehestä joka on pakotettu esittämään roolia joka ei hänelle sovi, ja sen myötä valmis oivaltamaan mistä onni syntyy.

Lisää tietoa:
Elokuvan traileri
Internet Movie Database (englanniksi)
Wikipedia (suomeksi)
Wikipedia (englanniksi)
Rotten Tomatoes (leffa-arvosteluja, englanniksi)