Karstulan Kiva esittää

Suojan Elokuvat

Ladataan sivua
Valikko

Viiru ja Pesonen Muklat

S 1 t 21 min Koko perheen elokuva
Näytökset sunnuntaina 5.3.2023. alkaen.
Ohjaaja: Ali Samadi Ahadi, Markus Dietrich
Pääosissa: Jukka Voutilainen, Johanna Viksten, Markku Huhtamo, Heljä Heikkinen, Paavo Kääriäinen, Inkeri Wallenius, Taisto Oksanen, Valtteri Turunen

Muklat ovat pieniä otuksia, jotka tarvitsevat kaaosta elääkseen onnellisesti. He pysyttelevät piilossa ihmisiltä, mutta heidät voi haistaa silloin tällöin. Muklat tunnetaan Viirun ja Pesosen asuintovereina. Ennen kuin he asettuivat Viirun ja Pesosen pihapiiriin, he olivat asuneet nostalgisessa ja kaoottisessa sekatavarakaupassa sukupolvien ajan. Siellä he pystyivät kähveltämään kaiken tarvitsemansa ja viettämään iloista elämää. Kun kaupan omistaja menehtyy, heidän täytyy totutella uuteen omistajaan – todelliseen siivoushulluun. Ja vielä pahempaa: tuholaistorjujaan, joka lähtee häätämään pieniä vuokralaisia lopullisesti. Niinpä kolmen pienen Muklan; Senjan, Turren ja Hönön, ryhmä lähtee seikkailulle etsimään uutta kotia tulevaisuutensa turvaksi. Voittaakseen haasteet on tämän seikkailunhaluisen retkikunnan ensin kasvettava tiimiksi Muklien moton "Ei koskaan yksin, aina kaikki yhdessä!" mukaisesti.

Lisää tietoa:
Internet Movie Database (englanniksi)
Wikipedia (suomeksi)
Wikipedia (englanniksi)
Rotten Tomatoes (leffa-arvosteluja, englanniksi)